Tuotepaketti sisältää matokompostoinnin aloittamiseen tarvittavat madot ja matokasvualustan.
Tuotepakettiin kuuluu aikuisia lisääntymiskykyisiä suomalaisia Eisenia fetida kompostimatoja noin 100 kpl. Lisäksi pakkauksessa on noin kaksi litraa matokompostia, mikä sisältää madon munia ja pieniä kasvavia matoja. Yksi tuotepaketti riittää hyvin matokompostorin käynnistämiseen. Matokompostorin täyteen käynnitymiseen aikaa kuluu noin kuukausi tällä matomäärällä. Aluksi madoille on hyvä antaa kaurapuuroa ilman suolaa ja märkiä sanomalehden tai pahvin kappaleita. Tällöin madot lähtevät nopeasti kasvamaan ja madot alkavat lisääntymään nopeammin. Tarjottava ruokamäärä pitää olla riittävän pieni, ettei matokompostorin pinta ala homehtumaan.

Matojen lisääntyminen matokompostorissa
Matojen populaatio tuplaantuu kompostorissa noin kolmessa kuukaudessa. Madot munivat ja ne haudotaan koteloissa. Kompostorin jokaisessa alustassa voi olla n. 1,5kg matoja, tai noin 3000 matoa. Matojen ylituotannosta ei ole huolta, sillä madot voivat liikkua vapaasti alustojen välillä ja osa niistä päätyy puutarhaasi, kun tyhjennät alimmaisen käsittelyalustan. Käytä aina kotimaisia kompostimatoja vieraslajien luontoon leviämisen estämiseksi!

Hinta
12,00 €
Saatavuus
Varastossa
Suomalainen eisenia fetida kompostimato.

Suomalainen eisenia fetida kompostimato.

  • Suomalainen eisenia fetida kompostimato.
  • Matokompostimadot 100 kpl ja noin 2 litraa matokompostia.

Matojen ruokkiminen
Orgaaninen kasvatuspeti on välttämätön kompostorin toiminnalle. Näin ollen kaikki kasvatuspedin ainekset ovat matojen ruokaa. Mitä pienemmistä ja pehmeämmistä aineksista kasvatuspeti on sekoitettu sitä paremmat olosuhteet bakteereilla, sienillä ja muilla alkueläimillä on. Ne valmistelevat ruoan matojen käyttöön. Voit lisätä uutta ruokaa ylimmälle työalustalle milloin tahansa.
Kompostorin kannessa on lueteltu ruoka-aineet, joita voi käyttää. Kompostoriin voi laittaa vihannesten ja hedelmien jätteitä, tärkkelystä, kananmunan kuoria, kahvinporoja, paperia ja pahvisilppua. Vältä suolaisia ruokia, sitrushedelmien kuoria, öljyjä (esim. salaatin kastikkeet), lihaa ja maitotuotteita. Ne voivat vahingoittaa matoja.

Ruoan lisäämisessä vähemmän on enemmän! Tärkeintä on huolehtia siitä, että kompostoitava jäte on tarpeeksi pieneksi pilkottu.
Matokompostori on ns. viileä kompostori. Se toimii 15°C – 26°C lämpötilassa. Älä koskaan lisää tuoretta ruohosilppua matokompostoriin, se voi nostaa kompostorin lämpötilan liian kuumaksi. Esikompostoitua (lämpökompostori) ruohosilppua voi käyttää matojen ruoaksi tai kasvatuspedissä.

Tämän tuotteen ostaneet ostivat myös…